Ratamestarin lausunto

 

Vuoden 2023 FinnSpring järjestetään merellisessä Sauvossa, alueella jossa on viimeksi suunnistettu kilpaa 1990-luvun puolivälissä. Kartta on uusi, kartoittajana toiminut mm. vuoden 2022 Jukola-kartan tehnyt Ari Salonen. Kartta valmistui vuonna 2021 ja sitä on päivitetty -22 ja -23.

 

Kilpailun järjestäjinä toimivat Rasti Piikkiö ja Sauvon Urheilijat.

 

Maasto on tyypillistä Varsinais-Suomalaista vaihtelevaa suunnistusmaastoa. Paikoin näkyvyydeltään hyvää, nopeakulkuista havumetsää ja avokallioita, jolloin vauhti nousee ja virheiden riski korostuu. Löytyy toki myös hitaampikulkuista tiheikköä ja suoalueita. Eri ikäisiä hakkuuaukkoja on paljon, mikä karttaan merkittynä kulkukelpoisuutena, varmasti vaikuttaa myös reitinvalintoihin. Korkeuserot ovat kohtalaisia. Suunnistusmaastoa halkoo ajotie, mutta enimmäkseen henkilökohtaisen kilpailun radat ovat yhtenäisen metsäalueen sisällä. Karttaan merkittyjä polkuja on hyvin vähän. Alueen runsaan hirvi- ja peurakannan johdosta, eläinten tekemiä uria, maastosta kuitenkin löytyy. Lauantain henkilökohtaisen kisan radat on tehty pitkän matkan ohjeistusta noudattaen. Suunnistajan taitotasoa mitataan ensisijaisesti reitinvalintojen (mihin joskus kannattaa käyttää tovi), kartanluvun, rytmittämisen ja rastinoton saralla.

Viestin ratamestarina toimii Jouni Nurminen, radat ovat tyypiltään keskimatkan ratoja.  Viesti kilpaillaan pääosin omalla “tontillaan”. 

WRE radoilla EA:na toimii Johan Uusimäki/OK77, henkilökohtaisen kilpailun ratavalvoja Ilkka Nokka Rasti/88, viestiratojen valvoja Vesa Elovaara/AngA                                                                                    

Kevät ja aurinkoiset kelit ovat kuivattaneet maaston hyvin ja FinnSpring 2023 päästään kilpailemaan hyvissä, tasapuolisissa olosuhteissa! 

Kaikille kilpailijoille, tervetuloa Sauvoon ja onnea kilpailuun!

Ratamestariryhmän puolesta Antti-Jussi Ketonen